Tausta

Olen laskenut lumilaudalla ammattilaisena, valmentanut ja opettanut. Kouluttanut ja kehittänyt valmentamista.

nuoli alas

Lumilautailun ammattilaisesta valmentamisen ja johtamisen kehittäjäksi

"Lahjakkuutta ei ole olemassakaan."

Innostaminen. Olen erikoistunut innostamisen johtamiseen, valmentavaan johtamiseen sekä oppivan organisaation rakentamiseen. Yksilöitä valmennan huippusuorituksiin, motivoitumaan, oppimaan ja innostumaan.

Olen opiskellut liikuntatieteiden maisteriksi (LitM), valmentanut, opettanut ja kouluttanut paljon eri ikäisiä ihmisiä. Eniten olen kuitenkin oppinut elämästä laskiessani lumilaudalla vuorilla, joilla virheet ovat kohtalokkaita ja hyppiessäni lumilautakilpailuissa ympäri maailmaa sekä tavatessani mitä erilaisempia ihmisiä. Nykyisin toimin yrittäjänä, valmentajana sekä kehitän itseäni myös henkisenä valmentajana.

Miksi yrittäjäksi ja valmentamisen kehittäjäksi?

Oivallusten aikaansaaminen palkitsee. Olen keskittynyt taidon oppimiseen jo yli 20 vuotta ja kehittänyt oman valmennustavan JR Methodin, joka pohjautuu sisäiseen motivaatioon ja oppimiseen. Olen ollut myös mukana kehittämässä useita koulutus- ja valmennusohjelmia ja toiminut asiantuntijana projekteissa, ja nyt haluan tarjota tätä osaamista myös yrityksille ja yksityisille.

Lumilautailun hauskuus ja rentous vs valmentaminen

Perinteinen tapa johtaa ja valmentaa eivät toimi yhteen erityisen hyvin lumilautailun kanssa. Lautailijat ovat usein erittäin yksilöllisiä, joten kaikilla on omat vahvat tavoitteensa, arvonsa ja näkemyksensä siitä, mitä lumilautailu on. Jotta näin vahvoista yksilöistä saa koottua motivoituneen tiimin, joka ylittää yksilöllisen tekemisen tason, pitää onnistua monessa asiassa.

Kuinka huomioida yksilön osaaminen, pelot, motivaation ja tavoitteet?

Yksilöllistä valmennusta. Toteutan valmennusta ja koulutusta yksilölähtöisesti myös ryhmissä. Tähän päästään vain hyvällä vuorovaikutuksella valmennettavien kanssa. Haluan, että jokainen valmennettavani kehittyy haluamaansa suuntaan, uskaltaa epäonnistua ja oppia uutta ja on valmennukseni jälkeen entistäkin motivoituneempi. Pyrin valmennuksessani luomaan yksilöllisesti sopivia haasteita, jotka ratkaisemalla kukin valmennettavani motivoituu ja kehittyy.

Lumilautailussa erityisesti pelko estää laskijoita kehittymästä. Kehittämälläni valmennustyylillä, JR Methodilla, pystytään huomioimaan yksilöt kokonaisvaltaisesti, myös henkinen valmentaminen. Valmennusfilosofiani on lähtöisin lumilautailu- ja liikunnanopettajataustastani. Sieltä kumpuaa myös jatkuva tarve ja kiinnostus kehittyä valmentajana. Lumilautailukulttuuriin soveltuvan valmentamisen kehittämiseksi olen joutunut haastamaan perinteisiä tapoja ja toimintamalleja löytääkseni toimivia ratkaisuja. Oman lasku-uran jälkeen minusta on tullut yksi Suomen kokeneimpia valmentajia ja kouluttajia lumilautailussa. Omaan tapaani olen rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kehittänyt taidon oppimista ja ollut uudistamassa lumilautailun opetusta ja koulutusta useissa organisaatioissa Suomessa ja ulkomailla.

Lahjakkuus. Näkökulmani pohjaa ajatukseen, että ei ole olemassa ”lahjakkuutta” eikä täydellistä suoritusta, vaan kukin soveltaa omaa tieto- ja taitopankkiaan ja valitsee sieltä sopivia toimintamalleja kuhunkin tilanteeseen. Tämän ajatuksen mukaan siis jokainen soveltaa taitojaan jatkuvasti muuttuviin tilanteisiin, esim. lumilautailussa sää, lumen koostumus, laskijan nopeus, hyppyrien nokat ja alastulot muuttuvat joka laskulla hieman erilaisiksi. Muuttuvia tekijöitä siis riittää, joten laskijan kannattaa harjoitella vastaavasti, monipuolisesti soveltamaan omaa taitoaan ympäristön mukaan. Samat periaatteet pätevät muissakin asioissa kuin lumilautailussa.

nuoli oikealle

Yrityksille

Miten yritys voi hyötyä Jussin käytännönläheisestä osaamisesta?

nuoli oikealle

Yksilöille

Valmentamisen keskiössä on motivoiminen ja uudet taidon oppimisen metodit

nuoli oikealle

Referenssit

"Hauskaa ja motivoivaa huippuvalmennusta!"

Rene Rinnekangas, A-maajoukkue, Suomen lumilautaliitto

nuoli oikealle